Blues News 2/2021 ilmestynyt!

 

Lehden pääkirjoitus

Huhtikuussa 2021

Tämän päivän altistuneiden, tartuntojen ja menehtyneiden määrä… Ennustuksia ja aikatauluilmoituksia poikkeusolojen jatkumisesta. Tilastoja. Madonlukuja. Jo itsessään uuvuttavaa numerotietoa siitä, miten koronapandemia on eri tavoin mitattuna vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan arkeemme, talouteemme sekä jaksamiseemme. Sitähän tämä silmissä vilistävä uutisvirta on ikävä kyllä tupannut viime kuukausina olemaan.

Numerot soivat usein myös bluesin sävelin. Aikakäsitteinä niihin liittyy sekä konkreettista odotusta että tuskaa (mm. Robert Johnsonin From Four Until Late, -37 tai Eddie Boydin Five Long Years, -52 ja 24 Hours, -53), teemaa symbolisemmin lähestyttäessä myös silkkaa taikauskoa, kuten perheeseensä 7. poikana syntynyt Willie Dixon ilmaisi tuntonsa Muddy Watersille kirjoittamallaan Hoochie Coochie Manilla sekä alkujaan Willie Mabonin levyttämällä toisella 50-luvun Chess-klassikolla The Seventh Son.

Joskus numerologian varjolla on saattanut rehvastellakin. Ehkei bluespiireissä ole niinkään tavattu ylpeillä laskutaidoilla vaan sillä, mitä ollaan ylipäätään saatu aikaiseksi, kuten monet kaksimieliset, The Dominoesin Sixty Minute Manin (-51) tapaiset r&b-noveltykappaleet osoittavat. Myös verbaaliseen sanaharkkaan perustuva ”dirty dozens” -leikki sisältyy noveltyn oppikirjaan. Laskeminen on jo terminä monimerkityksinen. Suomessa lasku voi yhtä lailla tarkoittaa lompakon kannalta aina epämieluista laskua. Englannin kielessä taas laskenta (count) on synonyymi paitsi kreivin arvonimelle, myös verbinä uskolle ja luottamukselle. Kun Elvis lauloi vuonna -56 I’m Counting On You, tässä BN-numerossa tarkemmin esiteltävä The Jayhawks ynnäsi hieman aikaisemmin kyyneliään kappaleella Counting My Teardrops. Jo paljon ennen heitä oli omaa suruaan purkanut yhtälömuotoon Ma Rainey (Countin’ The Blues, -24).

Numerobluestarinoissa vilahtelee ilo- ja surukertymän ohella etenkin hyvän- ja pahanonnenlukuja. Itä-Aasian seudulla esiintyvä numeron 4 pelko tai italialaisten kantama huoli numeron 17 kelpoisuudesta eivät luonnollisesti ole levinneet laulujen lyriikoihin samassa laajuudessa kuin kaikkien tuntema 13. Bluesperinteessä tavanomainen laskutoimituksen tulos on myös 99, jolla on viitattu niin vankilatuomion pituuteen (Julius Danielsin Ninety-Nine Year Blues, -27), kyltymättömään kumppanien jahtaamiseen (Blind Joe Reynoldsin 99 Blues, -30) kuin vertauskuvallisesti kertojan henkilökohtaiseen riittämättömyyteenkin, kuten Sonny Boy Williamson II:lle kävi Chicagossa -57 esityksellään Ninety Nine: ”You asked me for one hundred dollars, and I didn’t have but ninety nine.”

Bluessankarit ovat hyödyntäneet numeroita myös reissuistaan veisatessa. Junien ja muiden kulkuneuvojen tunnistetiedot, maantiet, katuosoitteet… tiedämme ne nimenomaan tämän musiikinlajin ehtymättömäksi lähdemateriaaliksi. Totta kai monia kelpo lauluja on saatu veistettyä pitkistä työpäivistä, puhelimella soittamisesta tai sitten ihan vain lukujen hokemisesta, jonka varaan esimerkiksi Dr Ross rakensi vuoden -62 levytyksensä Numbers Blues.

Äänilevyjä puoleeni vetävänä persoonana törmään alati kokoelmiani koskevaan aloituskysymykseen: ”Ai keräät levyjä. Kuinka MONTA niitä on?” Koska lukemattomien hengenheimolaisteni tavoin myös oma musiikkiharrastukseni on iät ajat nojautunut hinta-laadullisiin sekä muutamiin muihin vähän vaikeammin järjellä selitettäviin perusteisiin, eikä suinkaan tarpeeseen kantaa huusholliini kottikärrykaupalla mitä tahansa levyjä, en koe kappalemäärätiedosta saatavan minkään asteen osviittaa harrastukseni todellisesta luonteesta. Tuskin moni utelee ensimmäisenä taiteenystävältäkään, ”kuinka MONTA taulua sinulla on?”, vaan lähestyy aihetta teosten sisällön ja niiden tekijöiden kautta. Pelkät numerot eivät siis aina kerro aukotonta totuutta.

Koronaeristys on ajanut ihmiset pohtimaan maailman menoa aivan uudenlaisella tarmolla. Joistakin meistä se on paljastanut entuudestaan vieraita piirteitä sekä lisännyt eritoten sosiaalisen median kautta välittyvän pahan olon määrää. Toisaalta se on myös saanut väen silloin tällöin pysähtymään aiemmin ohittamiinsa tai itsestäänselvyyksiksi mieltämiinsä teemoihin – sekä näkemään niissä lopulta summaustoimenpiteiden jälkeen yhtä ja toista positiivista, joskus jopa kiitos-sanojen arvoista. Kenties olisikin kaiken kaikkiaan oiva hetki rauhoittua toviksi miettimään elämän kulkua edes hieman laajempana ja epäitsekkäämpänä kokonaisuutena, ainaisen numeroiden jankkaamisen sekä kaikenkarvaisen negaation sijaan. BN:n lukemisen ohella toki!

Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2021)